Ihmissuhteet ja seurustelu

Ihmissuhteet ovat elämän kantava voima. Jokaisella olisi hyvä olla ainakin yksi luotettava ihminen, jolle voi puhua. Paras kaveri, sisko tai vaikka isoäiti on tärkeä voimavara. Myös silloin, kun ongelmat painavat mieltä ja masentaa.

Jos kavereita ei ole eikä kenellekään voi puhua, on yksinäisyyteen löydettävä apua. Uusi harrastus, lemmikkieläin tai vaikkapa vapaaehtoistyö voivat olla keinoja lievittää yksinäisyyttä ja löytää kavereita. Myös netissä olevat palvelut auttavat.

Seurustelu on osa nuoruutta . Seurustella ei kuitenkaan kannata koskaan vain siksi, että kaikki muutkin tuntuvat seurustelevan. Kun seurustelun aika koittaa, on tärkeää edetä omaa rauhallista tahtia. Seksielämää ei pidä aloittaa vain siksi, että toinen niin haluaa. Tasapainoisessa suhteessa päätökset tehdään yhdessä ja ne tuntuvat molemmista hyviltä.

Oma perhe antaa perustan, jolle elämää lähdetään rakentamaan. Vaikka suhteet eivät aina olisi kunnossa, perhesuhteet kestävät joka tapauksessa läpi elämän.

Turvallinen perheyhteisö antaa mallia myös muille myöhemmän iän ihmissuhteille. Kun itsetunto on kunnossa, on paremmat lähtökohdat solmia niin kaveri- kuin seurustelusuhteitakin. Hyvä itsetunto auttaa myös silloin, kun suhde päättyy tai siinä on ongelmia.

[instagram-feed]