Koronarajoitusten höllentyessä Vaasan kaupungin nuorisopalvelut palaavat normaaliin toimintaan marraskuun alussa. Poikkeusoloissa chatin ja verkkoneuvonnan kautta palvellut nuorten neuvonta- ja tietopalvelu Reimari avaa jälleen fyysiset ovensa nuorisotalo Kultsan toisessa kerroksessa. Myös Reimarin koordinoima ryhmä- ja harrastustoiminta pyörähtää uudelleen käyntiin kaupungin eri harrastuspisteissä. 

Vaasan kaupungin nuorisopalveluiden neuvonta- ja tietopalvelu Reimari tarjoaa 13-29-vuotiaille nuorille tietoa ja luottamuksellista ohjausta erilaisissa nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä ja tilanteissa. Reimari sijaitsee nuorisotalo Kultsan toisessa kerroksessa, osoitteessa Raastuvankatu 30. Maksutonta palvelua on saatavilla aukioloaikoina ilman ajanvarausta. 

Reimarin tarjoama nuorten tieto- ja neuvontatyö on ehkäisevää nuorisotyötä, jolla tuetaan nuorten kasvua, itsenäistymistä, osallisuutta ja hyvinvointia.
”Meiltä voi tulla hakemaan tietoa esimerkiksi harrastusmahdollisuuksista ja muista kaupungin palveluista nuorille. Toivomme, että nuoret tulisivat kysymään neuvoa ennen kuin asiat monimutkaistuvat. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan”, toteaa Reimarin nuorisotiedottaja Pia Kokko.

Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevien tapahtumien järjestäminen sekä harrastus- ja liikuntaryhmien avaaminen on mahdollista marraskuun alusta lähtien. Futsal on yksi laji, jota voi harrastaa Reimarin koordinoimana mm. Onkilahden koululla ja Vamian Hansakampuksella. Lisäksi Reimari järjestää erilaisia työpajoja, kursseja ja tapahtumia. 
”Kulttuurisen nuorisotyön ajatuksena on antaa nuorille mahdollisuus itseilmaisuun ja mielekkääseen tekemiseen erilaisten luovien toimintojen kautta”, summaa kulttuurinen nuorisosihteeri Karita Mäkinen. 

Kulttuurisen nuorisotyön piirissä toimii myös jo 18 vuotta pyörinyt Rokkikoulu. Marraskuun alusta lähtien Rokkikoululla voi soittaa taas useampi bändi yhden illan aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki 12 ryhmää saavat enemmän harjoitteluaikaa. ”Meillä ja nuorilla on iso toive, että pääsisimme bändien kans jälleen esiintymään live-yleisön edessä Rokkikoulun syys- ja kevätkauden päätöskeikoille. Korona-aikana olemme järjestäneet 2 livestream-keikkaa, jotka olivat kylläkin onnistuneita tapahtumia olosuhteisiin nähden, mutta aito live-keikka on kuitenkin aina parempi vaihtoehto”, unelmoi Rokkikoulun ohjaaja Joni Kiviniemi. Vapaita soittimien opetuspaikkoja löytyy www.vaasa.fi/rokkikoulu kautta. Myös bändeihin kaivataan mukaan laulajia. 

Eräs Reimarin tavoitteista on tarjota nuorille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kaupungin nuorisopalveluiden tarjontaan. ”Ideoita voi lähettää meille somen kautta. Kuulemme erittäin mielellämme millaiselle toiminnalle olisi kysyntää. Viikoittain kyselemme mielipiteitä, ajatuksia ja ihan nuorten kuulumisia somessa”, kertoo Reimarin somevastaava Satu Martikainen. “Olemme myös kiinnostuneita kaupungissamme opiskelevien nuorten aikuisten tarpeista ja toiveista!” jatkaa Martikainen. 

Tämän vuoden puolella nuoret voivat suunnitella Reimarin chatille oman haalarimerkin, kirjoittaa ajankohtaisista aiheista Reimariin blogiin sekä osallistua museoraatityöskentelyyn, jossa hahmotellaan nuorille suunnattua toimintaa museoissa. Reimarin sosiaalinen media on hyvä keino pysyä ajan tasalla mahdollisuuksista ja tapahtumatarjonnasta. Ajankohtaiset liikuntaryhmät ja kurssit löytyvät kätevästi Reimarin sivuilta osoitteesta www.reimari.info.

Reimarin nuorisotoiminnassa noudatetaan Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän suosituksia.
Vaasassa on voimassa marraskuun loppuun saakka yli 12-vuotiaiden kasvomaskisuositus julkisissa tiloissa sekä yleisötilaisuuksissa.

Reimari on Vaasan kaupungin nuorisopalveluiden tieto- ja neuvontapalvelu kaikille 13-29-vuotiaille nuorille. Neuvonta on maksutonta ja luottamuksellista eikä ajanvarausta tarvita. Reimari sijaitsee Kultsan 2. kerroksessa osoitteessa Raastuvankatu 20. Aukioloajat: ti & to 12-16, ke 14-18 
Saat yhteyden Reimariin sivuiltamme löytyvän chatin kautta. Aukioloaikojen ulkopuolella lähetettyihin viesteihin vastaamme sähköpostitse.
Toimintaa tukee Evald ja Hilda Nissin säätiö.

www.reimari.info
IG: @reimari.info
Facebook: @reimari.info
WhatsApp: +358 40 568 7978
Email: reimari@vaasa.fi